Nähdäänkö Xbox 720 vuonna 2013?

Huhujen mukaan Microsoftilta vuotanut dokumentti paljastaa yhtiön suunnitelmia tulevaisuuden konsolista. Microsoftin lakifirma on pyytänyt poistamaan asiakirjan vuotosivulta, mikä viittaisi siihen, että se olisi aito. Dokumentti on kuitenkin päivätty vuodelle 2010, joten sen tiedot saattavat olla vanhentuneita.

Asiasta kertoneen Tom’s Hardwaren mukaan dokumentti kertoi konsolin olevan n. 7 kertaa nopeampi kuin edeltäjänsä, mutta tulevan sukupolven konsoleista se ei olisi kuitenkaan tehokkain. Lisäksi siinä olisi Blu-ray-asema. Kuten sanottua, nämä suunnitelmat eivät ole kuitenkaan välttämättä ajantasaisia.

Mielenkiintoinen vuoto on myös laitteen hinta, joka on 299 dollaria myyntihetkellä. Tälle, kuten edellisellekin sukupolvelle, odotetaan 10 vuoden ikää ja julkaisuajaksi mainitaan vuosi 2013.

Dokumentissa paljastetaan myös jonkinlaiset Googlen Project Glassia muistuttavat Kinect-lasit, jotka julkaistaisiin konsolille vuonna 2014, ja ilmeisesti puhelimen kanssa käytettäväksi uusilla toiminnallisuuksilla vuonna 2015. ”Revolution in Mobile” on paljon luvattu.

Mainokset
Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: