Myös DNA:n ja Soneran on nyt estettävä pääsy Pirate Bayhin.

Helsingin käräjäoikeus on päättänyt, että operaattoreiden suorittama sensuuri saa Suomessa jatkoa. Aiemmin Elisa määrättiin estämään asiakkaidensa pääsy Pirate Bay -palveluun, jonka kautta ihmiset saattavat (laillisten tiedonsiirtojen lisäksi) laittomasti ladata esimerkiksi elokuvia ja musiikkia. Nyt myös DNA ja Sonera pakotetaan noudattamaan samaa estoa.

Oikeuden päätöksiä on monin paikoin kritisoitu ja pidetty jopa humoristisina, sillä operaattorit eivät millään voi täysin estää pääsyä sivustolle. Toistaiseksi ne on pakotettu sulkemaan tietyt IP-osoitteet, mutta Pirate Bay on auttanut käyttäjiään vaihtamalla IP-osoitetta, jolloin esto purkautuu ainakin siksi aikaa, kun uusikin osoite kielletään.

Pirate Bay on kuitenkin lähtenyt leikkiin mukaan tosissaan ja siirtänyt palvelimensa uuteen IPv6-malliin, minkä ansiosta palvelulla on nyt käytössään miljoonia osoitteita, joihin se voi käyttäjät ohjata. Pian on siis keksittävä jokin muu keino pääsyn estämiseksi.

Kieltojen yleistyttyä niiden vaikutusta on tutkittu, ja esimerkiksi Amsterdamilaisen yliopiston tutkimuksessa todettiin, että estot eivät ole vaikuttaneet palvelun kautta tehtyjen latausten määrään. Pirate Bay itse ilmoitti suurten estojen tultua voimaan, että sivustolla on ollut kaikkien aikojen suurin ruuhkapiikki.

Lähde: Marmai.fi / MikroPC

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: