UNPACKED: Samsung Galaxy S3 julkaistu

Teknologiasta kiinnostuneet ympäri maailmaa ovat odottaneet Samsungin uutta lippulaivaa jo kuukausia. Viimeinen pari viikkoa on ollut kaikkein kuumottavinta aikaa, kun Samsung julkaisi päivämäärän, jolloin se paljastaisi tuoreen mallinsa. The Next Galaxy.

Tänään on se päivä. Tuore Galaxy on julkaistu Lontoossa.

Uudessa puhelimessa on 1280 x 720 4,8″ HD Super AMOLED -näyttö, joka on päällystetty Gorilla Glass 2 -lasilla, mutta se käyttää edelleen PenTile-pikselöintiä. Esimerkiksi HTC One X:ssä on tiheämpi pikselöinti, mutta HTC taas häviää Samsungille kirkkaudessa ja kontrastissa. Näyttö on hitusen suurempi kuin Googlen Galaxy Nexuksessa. Näytön alla on kaksi kapasitiivista painiketta, sekä yksi fyysinen, aivan kuten aiemmassakin Galaxy-lippulaivassa.

Puhelimessa on 8 MP kamera salamalla ja erittäin nopealla sulkijalla (3,3 kuvaa sekunnissa). Kameran parempi arviointi vaatisi kokeilua. Esittelyn mukaan kamera osaa esimerkiksi valita kuvasarjasta onnistuneimmat kuvat automaattisesti. Lavalla tehdyn testin perusteella kyseinen ominaisuus on hieman arvelluttava.

1,9 megapikselin etukameran luvataan myös kykenevän HD-videoon.

2,100mAh akun luvataan kestävän pitkään, jopa 1,4 GHz neliydinprosessorilla. Puhelin tulee olemaan saatavilla usean kokoisilla muisteilla (16/32/64), ja lisäksi siinä on Galaxy Nexuksesta poiketen MicroSD-korttipaikka.

Rautapuolella ei koettu julkistuksessa suuria yllätyksiä, lukuun ottamatta langattoman lataamisen mahdollisuutta. Enemmän aikaa käytettiin puhelimen uusien ominaisuuksien esittelyyn. Päällimmäisenä olivat äänikomennot, joiden avulla puhelimen voi mm. herättää valmiustilasta. Lisäksi on mahdollista avata sovelluksia, tai kysyä kysymyksiä. Toisin sanoen Applen Siri on kopioitu kohtalaisen hyvin.

Mielenkiintoista puhelimessa on myös se, ettei puhelimen näyttö sammu, jos sitä katsoo. Tämä helpottaa esimerkiksi pitkien tekstien lukemista, kun näyttöä ei tarvitse koko ajan sormeilla, jotta se pysyisi päällä.

Puhelimen muotoilu on maltillinen ja puhelin tulee olemaan saatavilla kahdessa värissä (sininen ja valkoinen, hyvä Suomi!). Samsung olisi voinut ottaa vähän rohkeampiakin askeleita uuteen suuntaan. Vaan eipä puhelinta silti rumaksi voi sanoa:

S3 on NFC-puhelin, eli Near Field Communication -toiminnot ovat mahdollisia. S Beamiksi nimetty ominaisuus mahdollistaa tiedonsiirron puhelimesta toiseen vain koskettamalla niillä toisiaan. Lisäksi puhelimeen on upotettu paljon muitakin sisällön jakamiseen liittyviä ominaisuuksia.

S3 on tietysti myös LTE-puhelin, eli nettiyhteyden nopeuden ei pitäisi tulla vastaan, sikäli kuin vain paikallisella operaattorilla on tarjota nopea vaihtoehto.

Uuden Android 4.0:n päällä pyörii tietysti Samsungin oma Touchwiz. Se ei ole aivan niin sarjakuvamainen kuin aiemmissa versioissa, mutta siitä huolimatta vanhaa tuttua. Pikaisen vilkaisun perusteella uusi Android on noin 100 kertaa kauniimpi kuin vanhempi versio. Samsung on onnistunut myös tuomaan alustaa hieman eteenpäin sen paljaasta versiosta.

Käyttöliittymään on valittu viehättävä luontoteema, ja esimerkiksi lukitusnäytön avaus muistuttaa laineita vedessä.

Puhelin tulee olemaan saatavilla useissa paikoissa 29. toukokuuta. Lisää puhelimesta lähiaikoina.

Samsungin lehdistötiedote.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: