Seuraava Galaxy ei olekaan S III?

Tuoreet huhut Samsungin sisältä kertovat, ettei ensi kuun alussa julkaistava puhelin toisi sittenkään niin suuria muutoksia Samsung Galaxy S II:een verrattuna, kuin on ollut lupa odottaa. Kyseessä olisi huhujen mukaan samantapainen päivitys, kuin Applella oli iPhone 4S. Näin ainakin CNETin lähteet kertovat.

Uuden puhelimen odotetaan näyttävän pitkälti Galaxy Notelta, ehkä hiukan pienemmältä. Fyysinen koti-painike on luultavasti paikallaan. Mikäli uudet huhut pitävät paikkansa, niin rautapuolella Samsung Galaxy S III (sikäli kun julkaistava laite kantaa tätä nimeä) tulisi rautapuolella olemaan jotain HTC One X:n suuntaista. Suurimmat muutokset käyttöjärjestelmän lisäksi nähdään luultavasti prosessorissa ja näytössä.

Tuoreiden tietojen mukaan laite osaisi myös lukea sitä käyttävän ihmisen silmiä. Mahdollisesti laite osaisi sammuttaa ruudun silloin, kun käyttäjä ei siihen katso. Samankaltainen tekniikka nähtiin Samsungin TouchWiz-päivityksessä, joka muokkasi Face Unlock toimintoa niin, ettei sitä ollut enää niin helppo huijata valokuvilla.

Mitä siis pitäisi odottaa? ”Älkää odottako sitä kutsuttavan S3:ksi”, sanovat vuodon lähteet kuulemma virnuillen. Enää pari viikkoa niin kaikki selviää.

Advertisements
Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: